jump to navigation

Kilosportin sarjapelien rapsaa ja kuvat 29.10.06

Posted by tps93heat in Kuvia, Rapsat, Salibandy, Sarjapelit.
trackback

Sarjapelien ensimmäinen kierros jatkui toisella turnauspäivällä. Tällä kertaa pienemmissä piireissä, sillä pelit pelattiin Kaarinan tunnelmallisessa Kilosportissa; hämyvalaistus ja pieni kenttä.

Peleissä riitti jännitettävää, sillä molemmat pelit ratkesivat vasta viimeisessä erässä tiukkojen taistojen jälkeen.

Arvovaltaisen katsomon edessä Heat väänsi molemmat ottelut edukseen. Olihan meillä mukana oma kummipelaajamme Rami ”Kuningas” Lehtola – ehkäpä siinä olikin voittojen salaisuus ;) The Heat is On!

SalPa – TPS Heat: 4-6 (1-2, 2-1, 1-3)

Peli alkoi vauhdikkaasti Heatin tahtiin. Jo kolmen minuutin kohdalla taululla komeilivat Heatin 2-0 johtolukemat ja kaikki näytti hyvältä. Peli pyöri koko ajan SalPan puolustusalueella ja heidän maalivahtinsa oli täystyöllistetty – maalinteko vain ontui. Salibandyssa voi tapahtua mitä tahansa. Yhdestä SalPan satunnaisista hyökkäyksistä tuomittiin rangaistuslaukaus – ja tilanne oli yht’äkkiä 2-1.

Toinen erä oli ehkä hieman varovaisempaa pelaamista. Hallinta oli edelleen Heatilla mutta meno ei yltänyt ensimmäisen erän alkupuolen tasolle. Kun toista erää oli pelattu viitisen minuuttia, tuomittiin Salpalle jäähy. Saisimmeko lisättyä johtoa? Toisin kävi, salpalaiset iskivät maalin alivoimalla – tilanne tasan 2-2. Onneksi saimme vielä tehtyä saman jäähyn aikana ylivoimamaalin, joten olimme taas maalin johdossa. Ei ehtinyt kulua kuin kaksi minuuttia, kun SalPa nousi taas tasoihin. Loppuerä pelailtiin maalittomana Heatin painostaessa ja salpalaisten iskiessä vastaiskuin.

Kolmas erä alkoi pelottavasti. Koko ajan peliä hallinnut Heat joutui tulostauluun katsoessaan huomata tilanteen olevan 4-3 SalPalle, kun erää oli käyty runsas kaksi minuuttia. Onneksi tasoitus tuli pian. Vaikka hallinta oli Heatilla, niin jokainen SalPan hyökkäys tuntui pelottavalta – harvoilla hyökkäyksillään he olivat tehneet jo neljä maalia ja jatkuvassa tulisateessa ollut SalPan maalivahti oli poiminut pallon selkänsä takaa vasta neljästi. Kaiken huipuksi Heat joutui alivoimalle, kun peliä oli jäljellä vajaat seitsemän minuuttia. Nyt oli kentällä tilaa – ja sen Heatin pelaajat käyttivät hyväkseen! Saman alivoiman aikana iskettiin kaksi maalia SalPan verkkoon, eikä SalPa enää siitä toipunut! Heatille työvoitto lukemin 4-6.

Pöytäkirjamerkinnät:

1. erä
0-1 0.17 TPS Heat
0-2 3.01 TPS Heat
1-2 9.35 rl SalPa

2. erä
2-2 21.27 av SalPa
2-3 22.32 yv TPS Heat
3-3 24.31 SalPa

3. erä
4-3 32.41 SalPa
4-4 33.21 TPS Heat
4-5 38.58 av TPS Heat
4-6 39.40 av TPS Heat

jäähyt:
SalPa 1 x 2min, TPS Heat 2 x 2min

Kuvia SalPa – TPS Heat -pelistä:


This album is powered by
BubbleShare
- Add to my blog

TPS Heat – SBS Lieto: 10-8 (1-4, 1-1, 8-3)

Lieto tiedettiin vaikeaksi vastustajaksi. Kilosportin pieni kenttä loi lisävaikeuksia täysimittaisiin kenttiin tottuneille pelaajillemme. Ottelun alku oli kauheaa katseltavaa: Heatin pyörittäessä palloa hyökkäyspäässä iski Lieto vastaiskuilla. Kun erää oli pelattu runsas kymmenen minuuttia olivat taululla tylyt 0-4 Liedolle – tuntui kuin mikään ei olisi onnistunut! Onneksi saimme erän loppuun kavennusmaalin.

Toinen erä eteni melko tasaisissa merkeissä, kunnes Lieto iski taas viitisen minuuttia ennen erän loppua. Vajaan kahden minuutin kuluttua hirveän työmäärän ansiosta saimme jälleen kavennettua, nyt tilanne oli 2-5.

Kolmannen erän alussa Lieto sai jäähyn. Kuten aiemminkin, niin nytkin alivoimalla ollut joukkue iski maalin, tilanne 2-6. Heatin kuitti tuli välittömästi samalla ylivoimalla. Eikä ehtinyt kulua kuin vajaa minuutti, kun Lieto oli karannut jälleen neljän maalin johtoon. Oliko jo ottelu ratkennut? Kaikkea muuta – nyt alkoi Heatin show! Maali maalilta kavensimme Liedon etumatkaa. Tilanteessa 5-7 otti huolestunut Liedon valmentaja aikalisän. Se ei auttanut, vaan ajassa 40:32 oli Heat siirtynyt 8-7 johtoon.

Heatilaisten vielä riemuitessa johtoaan Lieto onnistui tasoittamaan. Tilanne oli äärimmäisen jännittävä niin kentällä kuin katsomossakin. Molempien joukkueiden kannattajat kannustivat omiaan. Kaksi minuuttia ennen loppua sai Liedon maalivahti kaivaa pallon verkosta – Heat meni 9-8 johtoon. Tässä kohtaa valmentajien pelisilmä oli kohdallaan ja he ottivat aikalisän ja rauhoittelivat joukkuetta. Aikalisän jälkeen iskettiin lopullinen niitti ajassa 43:40 ja loppunumeroina loistivat Heatin upeat 10-8 voittolukemat! Uskomaton nousu kolmannessa erässä tilanteesta 3-7 kymmenessä minuutissa 10-8 lukemiin – voisipa jopa sanoa, että tästä riittää kerrottavaa myöhemminkin…

Pöytäkirjamerkinnät:

1. erä
0-1 1.38 SBS Lieto
0-2 8.08 SBS Lieto
0-3 9.13 SBS Lieto
0-4 10.39 SBS Lieto
1-4 13.42 TPS Heat

2.erä
1-5 24.16 SBS Lieto
2-5 26.57 TPS Heat

3. erä
2-6 33.22 av SBS Lieto
3-6 33.45 yv TPS Heat
3-7 34.56 SBS Lieto
4-7 35.21 TPS Heat
5-7 35.51 TPS Heat
6-7 36.46 TPS Heat
7-7 37.01 TPS Heat
8-7 40.32 TPS Heat
8-8 41.56 SBS Lieto
9-8 43.09 TPS Heat
10-8 43.40 TPS Heat

jäähyt:
TPS Heat 2 x 2min, SBS Lieto 1 x 2min

aikalisät:
TPS Heat 43.09, SBS Lieto 35.51

Valmentajan mietteitä:

Toiset sarjapelit pelattu ja kaksi voittoa jälleen mukana. Pelipaikkana oli tällä kertaa erittäin vaikea Kaarinan Kilosport. Kenttä on pieni ja todella pimeä, joka vaikeutti meidän peliä huomattavasti. Taito ja nopeus hukkuu pieneen kenttään helposti.

Ensimmäinen peli Salpaa vastaan lähti mukavasti liikkeelle meidän johtaessa peliä kolmen minuutin jälkeen 0-2. Pelattiin pakeille niinkuin puhuttiin ja saatiin sieltä vetoja maalille. Laukauksia saatiin paljon, mutta osoite ei ollut kohdallaan vaan yleensä pallot löytyivät laitojen väärältä puolen, myös Salpan veskari otti monta “maalia” kiinni. Onneksi saatiin kaivettua voitto, pieni kenttä antoi etua vastustajalle.

Toinen peli ja vastassa viime kaudella hyvin menestynyt SBS Lieto. Peli oli hyvin kaksijakoinen, ensin Lieto pelasi puolet pelistä hyvin ja sen jälkeen oli meidän vuoro. Jaksettiin uskoa voittoon ja palkaksi saatiin myös se. Viimeinen erä 8-3 meille, joka kertoo jotain siitä mitä kentällä tapahtui. Hieno nousu antaa varmasti uskoa jatkossakin, oli taulussa sitten mitä vain niin peli voidaan vielä kääntää.

-Joni

Kommentit»

1. Sarjaturnaus la 9.12. « TPS Salibandy 93 Heat - 11.12.06

[...] SBS Lieto – TPS Heat: 4 – 6 (0-1, 2-2, 2-3)Aamulla vastaamme asettui SBS Lieto, joka taisteli lohkovoitosta Heatin kanssa. Tällä kertaa kohtaaminen ei ollut yhtä tiukka kuin Kilosportin jännäri. Molemmista joukkueista oli jalkapalloturnaus vienyt osan pelaajista ja Heatin laajempi materiaali pääsi käyttämään suurta kenttää hyväkseen. Heat oli joka vaiheessa askeleen edelleä, eikä voitto ollut uhattuna missään vaiheessa. Tässä ottelussa debyyttinsä pelannut Juha Duong osoitti tuovansa lisää juoksuvoimaa Heatin pakistoon. [...]