Heatille pronssimitalit – onneksi olkoon! 16.04.07
Posted by Kimmo in Kuvia, Rapsat, Salibandy, Sarjapelit.1 comment so far
Välieräottelu: TPS Heat – Classic 3-6
Välierissä vastaamme asettui Suomen 93-ikäluokan ehdottomaan eliittiin kuuluva Classic. Joukkue oli yllättäen hävinnyt alkusarjassa FoSulle ja näin sijoittunut lohkossaan toiseksi.
Ottelun alussa näkyi Classicin kokemus tärkeissä peleissä. Kun meidän pelaajamme hermoilivat ja sortuivat hätäisiin ratkaisuihin, niin Classicin pelaajat malttoivat rakentaa maalipaikat huolellisemmin. Näin he etenivätkin maali maalilta aina 0-4 johtoon. Heatin yritykset olivat lähinnä kaukovetoja puolesta kentästä, jotka vastustajan maalivahti poimi varmasti. Vaikka pallon hallinta olikin hienokseltaan Heatilla, niin varsinaisiin tekopaikkoihin ei päästy edes ylivoimalla.
Miten yksi maali voikin vaikuttaa niin paljon? Heat onnistui vihdoin maalinteossa ja sen jälkeen kentällä olikin taas se tuttu pelaava Heat. Nyt maalipaikat rakennettiin huolellisemmin ja palloa liikuteltiin enemmän – tuloksiakin tuli. Nousimme aina maalin päähän ja tasoituskin oli hiuskarvan varassa – pallo pyöri jo Classicin maaliviivalla hirveässä mylläkässä – mutta kun ei mene, niin ei mene. Hieman vastaavanlaisessa tilanteessa taasen Classic onnistui maalinteossa, joten tilanne oli 3-5. Maalivahti pois ja kavennusta yrittämään: kävi kuten usein näissä tilanteissa käy – omiin kolahti. Näin Classic eteni finaliin FoSua vastaan ja meillä oli edessä pronssiottelu Cowboyseja vastaan.
Kuvia ottelusta:
This album is powered by BubbleShare – Add to my blog
Pronssiottelu: Sheriffs Cowboys – TPS Heat 8-9
Koska Cowboys oli hävinnyt jatkoajalla FoSulle, niin tuttu kaksikko oli pronssiottelussa vastakkain. Tämän kauden kohtaamiset olivat ennen tätä ottelua Heatille 2-1, joista viimeisin lauantain alkulohkon niukka voitto 7-6. Cowboyseilla oli varmasti jäänyt hampaankoloon juuri tuo kohtaaminen, sillä olimme nousseet neljän maalin takaa-ajoasemasta ohi.
Tällä kertaa olimme hereillä. Ensimmäinen erä oli täyttä Heatin hallintaa ja Sheriffien ihmetellessä menoamme iskimme maalin toisensa jälkeen. Erätauolle lähdettiin jo turvallisen tuntuisessa 1-4 johdossa.
Toisessa erässä sama tahti jatkui – pian taululla loistivat 1-6 johtolukemat ja kaikki näytti sujuvan mallikkaasti. Mutta kuten olin ennen ottelua yhden pelaajamme kanssa jutelleet, niin helpolla selvään johtoon pääsy aiheuttaa ongelmia – miten saada kova asenne säilytettyä? Oman tasomme hieman laskiessa iski Cowboys – maali maalilta he kuroivat eron umpeen – ja erätauolla taululla loistivatkin tasalukemat 6-6. On erittäin vaikeaa nostaa pelitasoaan takaisin, kun sen on päästänyt lipumaan alaspäin. Miten nyt kävisi – tekisikö Cowboys meille sen, minkä teimme eilen heille ja menisi lopussa ohi?
Kolmas erä olikin trilleri – mentiin maali kerrallaan aina vuorotellen. Taululla vaihtelivat tasalukemat 6-6, 7-7, 8-8. Katsomossa taisi välillä jäädä pari sydämenlyöntiä väliin, sillä jokainen mahdollinen maalipaikka kumpaan päähän tahansa voisi olla ratkaisu. Lopulta Heat käänsi ottelun edukseen tekemällä 8-9 maalin. Loppuaika pelattiin varmasti turhia höntyilemättä ja pelattiin maltilla aika pois. Näin Heatin alueloppuhuipentuma päättyi pronssisiin mitaleihin! Hienoa, jätkät!
Kuvia pelistä:
This album is powered by BubbleShare – Add to my blog
Mitalien jako:
This album is powered by BubbleShare – Add to my blog
Kiitosten vuoro:
Tässä lopuksi ei voi kuin kiittää kaikkia joukkueen pelaajia loistavasta kaudesta joka päättyi upeaan suoritukseen. Kaikkien harjoituksien ja pelien aikana valutettu hiki ja kolhut palkittiin nyt pronssimitaleilla!
Eikä sovi unohtaa valmennuksen panosta – he onnistuivat vaikeissakin tilanteissa saamaan pojat uskomaan omiin taitoihinsa.
Mikään joukkue ei kuitenkaan pärjää ilman toimivaa taustajoukkoa, niinpä tässä täytyy erikseen kiittää kuluneesta kaudesta Aria, joka toimi todellisen ”isähahmona” pelaajille – antoi kehuja ja risuja aiheesta, kuten kuuluukin, jojoa Merjaa, jonka ansiosta kausi meni jouhevasti, info kulki ja hommat sujuivat. Yleensä ”suurelle yleisölle” piiloon jää tilinkäyttäjä, jonka toiminta huomataan vain siinä vaiheessa, kun on ongelmia – kiitos Marian tarkan toiminnan, ongelmia ei tullut, vaan kaikkeen oltiin varauduttu ajoissa. Samoin managerin toiminta jää yleensä piiloon, se huomataan vasta kausimaksujen yllättäen noustessa, kun varainhankinta ei olekaan toiminut odotetusti – Terhin ansiosta Heatilla homma piti.
Oma ansionsa on aina vanhemmilla, jotka jaksavat kannustaa ja tukea pelaajia harrastuksissaan, vaikka kukkaroa se kirpaiseekin;-) Heatin pelaajien vanhempia oli yleensä pelireissuille tullut mukaan mukava määrä ja varsinkin Tampereelle oli vanhempia saapunut kummallakin pelipäivällä ilahduttavan suuri joukko. Vaikka äänijänteet olivatkin välillä lujilla, niin kannustusta riitti ottelusta toiseen – johdattikohan juuri se Heatin mitaleille?
-K-

Kuvia Ukin peleistä 28.03.07
Posted by tps93heat in Kuvia, Salibandy, Sarjapelit.add a comment
This album is powered by BubbleShare – Add to my blog
Sarjapelien rapsat 10.03.07 12.03.07
Posted by tps93heat in Kuvia, Rapsat, Salibandy, Sarjapelit, Tulokset.add a comment
Ylempi jatkosarja jatkui kolmannella turnauksella Turussa, pelipaikkana oli Räntämäen Liikuntakeskus. Vastaan asettuivat FBC Turku ja USB. Heatin valmistautuminen turnaukseen ei sujunut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä vatsatauti oli vaatinut veronsa pudottaen muutaman pelaajan vahvuudesta. Lisäksi pari pelaajaa oli palannut harjoitusrinkiin perjantaina loukkaantumisten vuoksi, joten hekään eivät olleet täydessä terässä. Niinpä hätiin olikin kutsuttu 95 Jetseistä Antti, joka hoitikin hienosti osuutensa pari vuotta vanhempien pelureiden keskellä.
TPS Heat – FBC Turku 6 – 5 (4-4, 2-1, 0-0)
1. erä
0.35 1-0 TPS Heat
2.40 2-0 TPS Heat
4.09 3-0 TPS Heat
5.43 2 min TPS Heat
6.34 3-1 yv FBC Turku
6.55 4-1 TPS Heat
10.01 4-2 rl FBC Turku
14.19 4-3 FBC Turku
14.59 4-4 FBC Turku
2. erä
17.18 5-4 TPS Heat
26.01 6-4 TPS Heat
27.50 6-5 FBC Turku
3. erä
39.28 2 min TPS Heat
Viime kohtaamisella FBC oli taistellut tiukasti kaksi ensimmäistä erää ja vasta kolmannessa olimme saaneet pelin käännettyä voitoksi – tosin erittäin komeasti. Nyt Heatin kaverit tekivät mitä huvittivat ensimmäiset seitsemän minuuttia, FBC oli kaikessa jäljessä. Neljässä minuutissa oli lauottu kolme kertaa maalia kohti ja kaikki sisään, taululla 3-0. FBC sai kavennettua ylivoimalla mutta Heat iski välittömästi uudelleen. Anttikin syötti toisen Heatin maaleista ja näin merkkautti heti ensimmäisessä 93:sten ottelussaan syöttöpisteen.
Mutta mitä sitten tapahtui? Hiipikö mieleen se, että olemme parempia kuin vastustaja? Nimittäin tämän jälkeen sekä liike että pallon liikuttaminen olivat ihan eri luokka kuin alussa. Kun pelaamisen taso laski, niin vaaratilanteita alkoi maalillemme syntyä ja FBC sai oikeutetun rangaistuslaukauksen kymmenen minuutin kohdalla – tilanne 4-2. Jatkossakin FBC pääsi rakentamaan kuvioitaan ja huolimattomalla puolustuspelaamisella lahjoitimme tekopaikat vastustajalle. FBC kiitti kauniisti ja iski kaksi maalia nousten tasoihin sekuntia ennen ensimmäisen erän loppua. Molemmat maalit syntyivät pakkien karkeista virheistä – roikkupalloa ei otettu kropalla haltuun, pallo pomppi ohi suoraan FBC:n pelaajalle jonka veto ohitti maalivahtimme. Toinen tapaus oli klassinen – veto viivalta suoraan ensimmäistä vastustajaa kohti, vastaisku ja pakkien liian löysä pelaaminen tilanteessa – FBC:n hyökkääjä oli päättäväisempi ja iski pallon häkkiin… Lisäksi varsinkin tätä ensimmäistä erää leimasi molempien maalivahtien epävarmuus – eipä tullut montakaan torjuntaa kummankaan joukkueen veskarille ja neljästi pallon sai kaivaa verkosta.
Toinen mentiin tasaisissa merkeissä. Erän alussa menimme johtoon. Tämän maalin teki ansaitusti tänään parhaalla pelipäällä ollut kolmoskenttä – ainoan, jonka voidaan sanoa nostaneen tasoaan. Kun Heatin peli oli liian seisovaa, ei FBC joutunut kovin kovaan paineeseen, joten kentällä mentiin tasatahtiin. Onneksi onnistuimme maalinteossa, kun toista erää oli jäljellä neljä minuuttia. Eipä ehtinyt kulua kuin vajaat kaksi minuuttia, kun FBC nousi jälleen maalin päähän läpiajosta. Epäonnistunut veto livahti maalivahtimme jalkojen välistä häkkiin.
Kolmannessa erässä ei enää maaleja nähty, tosin täytyy sanoa, että FBC:llä oli paremmat maalipaikat. Tasapeli olisi ollut oikeudenmukaisempi tulos tästä ottelusta, sillä Heatin ei voi sanoa esittäneen kuin korkeintaan rutiinitasoaan, kun taas FBC luotti vahvuuksiinsa. Taisipa pallo kilahtaa tolppaankin ja ainakin kerran saatiin pallo pelastettua maaliviivalta… Tässä täytyy vielä erikseen mainita vastustajan kapteenin rooli – iski joukkueen kaikki viisi maalia – hatunnoston arvoinen suoritus!
Kuvia pelistä:
This album is powered by BubbleShare – Add to my blog
USB – TPS Heat 3 – 4 (1-1, 0-1, 2-2)
1. erä
0.09 2 min USB
0.12 2 min USB
1.05 0-1 yv TPS Heat
6.06 2 min TPS Heat
11.01 1-1 USB
2. erä
16.26 1-2 TPS Heat
16.51 2 min USB
3. erä
35.22 1-3 TPS Heat
35.47 2-3 USB
42.23 2-4 TPS Heat
43.26 3-4 USB
43.47 2 min USB
Toiseen otteluun tuli vastaan USB, joka ennakkoarvioiden perusteella ei kuulu ylemmän jatkosarjan kärkijoukkueisiin. Kunnollista pelisysteemiä ei joukkueella tunnu olevan, vaan peli perustuu lähinnä korkealla pelaavalle kärjelle heitettyihin roikkuihin tai läpijuoksuihin pakkien selän taakse.
Ensimmäinen erä alkoi USB:n kannalta surkeasti. Kellossa oli vain kaksitoista sekuntia ja kaksi pelaajaa istui jäähyaitiossa. Heat rakenteli ylivoimalla vetopaikan pakille, jonka vedon maalivahti torjui eteensä ja naps – pallo maalissa. Ehkäpä nyt homma lähtisi toimimaan? Mikäli olisimme pelanneet normaalisti, niin ongelmia ei olisi ollut. Kuitenkin liike puuttui kokonaan ja palloa ei liikuteltu tarpeeksi. Lisäksi pallo ei irronnut lavasta kovin herkästi vaan yksityisyritteliäisyyttä oli liikaa. Niinpä maalintekomme ontui pahasti. Sen sijaan USB käytti paikkansa paremmin ja nousi tasoihin 11 minuutin kohdalla.
Toinen erä jatkui samoissa merkeissä. Peli pyöri pääosin USB:n päässä mutta maalinteko oli todella vaikeaa, kun palloa ei liikuteltu tarpeeksi ja näin USB:n oli helpompaa puolustaa ja piettää vetoja. Erän ainoa maali tuli maalivahtimme läpiheitosta, josta pallo iskettiin suoraan pompusta maaliin. Saipa USB jäähynkin mutta ylivoima oli tehotonta.
Kolmannessa erässä sama tahti jatkui – pallo pyöri USB:n päässä. Menimme kahdesti kahden maalin johtoon mutta USB nousi aina maalin päähän aina turhan helposti. Vaikka FBC- peli ei ollut parasta Heatia niin tämä ottelu oli vielä heikompi. Kun vielä maalivahtipelikin ontui, niin tällä esityksellä emme moneltakaan joukkueelta olisi pisteitä vienyt.
Kuvia pelistä:
This album is powered by BubbleShare – Add to my blog
Loppukaneettina voisi todeta, että tänään emme olisi ansainneet neljää pistettä. Ensimmäisessä ottelussa olisi vastustaja voinut hyvin viedä pisteen – ehkäpä kaksikin. Toisessa ottelussa oli onnemme, ettei vastustaja pystynyt parempaan peliin – niin heikko oli suorituksemme.
Täytyy samaan hengenvetoon kuitenkin todeta, että positiivisiakin puolia löytyy: pelaajapulaa paikkaamaan tullut Antti hoiti hommansa kuten pitikin sekä edellisiin otteluihin nähden kolmoskenttä oli nostanut tasoaan, varsinkin Jaskan otteet olivat selvästi parantuneet, mikä oli huomattu jo harjoituksissakin! Toivottavasti sama heijastuu muihinkin pelaajiin!
Seuraavaan turnaukseen lisää liikettä ja joukkuepeliä, niin eiköhän se Heat sieltä taas löydy!
Kuvia FBC-pelistä 11.03.07
Posted by tps93heat in Kuvia, Salibandy, Sarjapelit.add a comment
Rapsoja odotellessa voi katsastaa FBC-pelin kuvia:
This album is powered by BubbleShare – Add to my blog
Sarjaturnaus 27.1. 27.01.07
Posted by Elise in Kuvia, Rapsat, Salibandy, Sarjapelit, Turnaukset.add a comment
Mielenkiintoinen ylempi jatkosarja alkoi Lietohallin tutulla parketilla lauantaina 27.1. Omasta alkulohkostamme mukana oli SBS Lieto, Turun alueen toisesta alkulohkosta Sheriffs Cowboys ja FBC Turku, Porin lohkosta USB ja FBT Sharks.
Ensimmäisessä turnauksessa vastaamme asettuivat paikalliset Cowboys ja FBC. Päivän saldona nähtäisiin mikä on meidän tasomme muihin alkulohkoihin verrattuna.
Kuvia peleistä otteluraporttien jäljessä.
TPS Heat – Sheriffs Cowboys: 9-4 (2-1, 2-1, 5-2)
1. erä
03.42 0-1 Sheriffs Cowboys
05.24 1-1 TPS Heat
06.07 2 min TPS Heat
13.06 2-1 TPS Heat
2. erä
22.42 3-1 TPS Heat
26.14 3-2 Sheriffs Cowboys
27.00 2 min Sheriffs Cowboys
28.44 4-2 yv TPS Heat
3. erä
32.39 5-2 TPS Heat
33.15 6-2 TPS Heat
34.04 6-3 Sheriffs Cowboys
35.27 7-3 TPS Heat
37.06 8-3 TPS Heat
38.03 9-3 TPS Heat
39.32 9-4 Sheriffs Cowboys
Poikiemme hermoillessa ottelun ensi minuuteilla maalinteon aloitti Sheriffs Cowboys. Tämä alueen ennakkosuosikki, viime vuoden alueloppuhuipentuman hopeajoukkue, ei kuitenkaan ollut kentällä vahvempi osapuoli, vaan Heat oli painostava osapuoli. Parissa minuutissa oltiin tasoissa, kun uutta piikin paikkaa pelaava Dongki aloitti syöttöpisteiden keräilyn löytämällä ensin Jompan tasoitusmaaliin. Vielä erän loppupuolella Dongki tarjoili pallon, jonka tällä kertaa Nico iski maalin perukoille. Elias hoiti maalilla tyylillä Cowboysien maalintekoyritykset.
Toisen erän puolivälissä Tumppi antoi näytteen taidoistaan vetämällä upean vedon takayläpesään. Muutamien minuuttien jälkeen Sheriffit vielä kiri maalin päähän. Melkein heti perään passitettiin lehmipoika jäähylle. Heat kiitti ja kumarsi. Oskari löysi Jompan maalin edestä, tilanne 4-2. Tässäkin erässä Elias pääsi väläyttelemään taitojaan.
Kolmannessa erässä Heat lisäsi pökköä pesään käyttäen isoa kenttää hyödykseen. Erää ei ollut kulunut kuin reilut kaksi minuuttia, kun Juha iski taululle 5-2 lukemat. Puolen minuutin sisään palloa kaivettiin jälleen Cowboys-maalin uumenista hienon vaparin jälkeen. Cowboys kavensi hetimiten tilanteeksi 6-3. Kakkoskentän kova karvaus tuotti tulosta seitsemännen maalin muodossa. Kun vielä Atte iski tilanteeksi 8-3, oli peli viimeistelyä vaille valmis. Lopuksi molemmat joukkueet maalasivat vielä kertaalleen, lopputulos 9-4.
Kuvia tästä pelistä.
This album is powered by
BubbleShare
- Add to my blog
© Elise Syrjälä, luvaton käyttö kielletty
FBC Turku – TPS Heat: 2-8 (0-1, 2-1, 0-6)
1. erä
9.31 0-1 TPS Heat
2. erä
15.28 0-2 TPS Heat
18.38 2 min TPS Heat
23.48 1-2 FBC Turku
27.36 2-2 FBC Turku
29.48 2 min FBC Turku
3. erä
30.57 2-3 yv TPS Heat
33.27 2-4 TPS Heat
34.02 2-5 TPS Heat
42.32 2-6 TPS Heat
43.03 2-7 TPS Heat
44.20 2-8 TPS Heat
Jo ensimmäisestä erästä nähtiin että molemmat joukkueet halusivat voittaa tämän pelin. Tilanteisiin mentiin kovaa ja hermokontrolli oli arvossaan. Ensimmäisen erän ainokaisen iski sama Heatin kaksikko kuin ensimmäisessä pelissämme, riparimuunnelmana tosin.
Heti toisen erään alkuun Makke siirsi pallon Nicolle. Nico hämäsi syöttävänsä, mutta yllättikin maalivahdin vedolla etukulmasta sisään. Tämän jälkeen Heat törmäsi FBC:n tiukkaan puolustukseen. Vastustaja peitti vetopaikat tehokkaasti ja puolusti maalin edustaa tarkasti. Kun vielä FBC:n hyökkääjä oli kärppänä irtopallossa, pääsi vastustajakin maalin makuun. Erän loppupuolella FBC kiri tasoihin hienolla vedolla pomppupallosta suoraan häkkiin. FBC jatkoi pöytäkirjamerkintöjään ottamalla jäähyn aivan erän loppusekunneilla. Seuraavaan erään siirryttiin tasatilanteessa 2-2. Valmennus luotti omiinsa ja vakuutti, että kun pelataan omaa peliä, niin peli on meidän.
Liekö FBC:n pojilla jäänyt Storvretan kahden erän ottelut vielä muistiin, sillä kolmas erä oli Heatin. Ensin ylivoimalla kauniin kuvion päätteeksi tehtiin johtomaali 2-3 ja kolmen minuutin kuluttua taululla komeili jo 2-5. FBC otti tilanteessa aikalisän. Erän loppuun Heat kuitenkin iski vielä kolmesti. Erityisen hieno suoritus nähtiin Santulta, joka upealla nousulla pakin paikalta veti napakan vedon maalin perukoille. Mukaavaa oli myös nähdä Kossun pirteä ja periksiantamaton esitys tässä pelissä. Lopputuloksena selvät lukemat 2-8.
-K&E-
Kuvia FBC – Heat -pelistä:
This album is powered by
BubbleShare
- Add to my blog
© Elise Syrjälä, luvaton käyttö kielletty
Lisää julkkisjuoruja 28.12.06
Posted by Elise in Hupaa, Kuvia.add a comment
Yleisö jo ehti ihmettelemään, että ilmestyykö niitä sensaatio-otsikoita sivuillemme välipäivinä lainkaan. On siis aika raottaa lisää julkkisjoukkueemme salaisuuksia…
Norjaan asti ovat kantautuneet huhut julkimojoukkueestamme;
kapteenimme Juha “Joaquin Phoenix” Lipponen ja Tuomas “Cameron Bright” Suominen ovat päässeet verkkolehti SportsWeb:in Innebandy-osion etusivulle asti:
Näin tänä vuonna, minne asti maine kiiriikään uuden vuoden koittaessa?
Joukkue taustajoukkoineen toivottaa kaikille sporttista uutta vuotta 2007!
PS. Tuolta etusivulta löytyy muitakin tuttuja julkkiksia, kuten tähtiporukan maalivahti…
Sarjaturnaus la 9.12. 11.12.06
Posted by Elise in Kuvia, Rapsat, Sarjapelit, Tulokset.add a comment
Lauantaina paketoitiin alkusarja Salibandyareenalla. Vastassa viimeisessä turnauksessa olivat alkusarjan kärkikolmikon kaksi muuta joukkuetta.
SBS Lieto – TPS Heat: 4 – 6 (0-1, 2-2, 2-3)
Aamulla vastaamme asettui SBS Lieto, joka taisteli lohkovoitosta Heatin kanssa. Tällä kertaa kohtaaminen ei ollut yhtä tiukka kuin Kilosportin jännäri. Molemmista joukkueista oli jalkapalloturnaus vienyt osan pelaajista ja Heatin laajempi materiaali pääsi käyttämään suurta kenttää hyväkseen. Heat oli joka vaiheessa askeleen edelleä, eikä voitto ollut uhattuna missään vaiheessa. Tässä ottelussa debyyttinsä pelannut Juha Duong osoitti tuovansa lisää juoksuvoimaa Heatin pakistoon.
Pöytäkirjamerkinnät:
1. erä
00.56 2 min TPS Heat
03.46 1-0 TPS Heat
2. erä
15.10 1-1 SBS Lieto
16.14 1-2 TPS Heat
21.13 1-3 TPS Heat
28.00 2-3 SBS Lieto
3.erä
34.47 2-4 TPS Heat
38.13 3-4 SBS Lieto
40.35 3-5 tm TPS Heat
42.19 3-6 TPS Heat
43.53 4-6 SBS Lieto
44.22 2 min SBS Lieto
Klikkaa kuvaa nähdäksesi lisää kuvia pelistä
TPS Heat – Sheriffs Riders: 2-1 (0-0, 2-1, 0-0)
Jälkimmäinen ottelu tiedettiin jo ennakolta vaikeaksi, sillä Heat oli jo varmistanut alkusarjan lohkovoiton. Riders sen sijaan oli päättänyt kaikin voimin aiheuttaa pistemenetyksen, ja karvasikin odotettua korkeammalta. Matsi oli maalien valossa tiukka. Kovin montaa maalintekopaikkaa Riderssilla ei ollut, sen sijaan Heat kolkutteli tolppia ja piti Ridersin maalivahdin työllistettynä. Tosin jännitys säilyi loppuun asti, sillä Riders sai vielä viime sekunneilla tasoitusmahdollisuuden, jonka maalivahtimme onneksi torjui.
Pöytäkirjamerkinnät:
1. erä
-
2. erä
17.30 1-0 TPS Heat
20.24 2-0 TPS Heat
22.12 2 min TPS Heat
26.09 2 min TPS Heat
28.40 2-1 Sheriffs Riders
3. erä
31.04 2 min Sheriffs Riders
Klikkaa kuvaa nähdäksesi lisää kuvia pelistä
Sarjaturnaus Liedossa la 2.12. 03.12.06
Posted by tps93heat in Kuvia, Sarjapelit, Tulokset.add a comment
Liedossa pelatun turnauksen tuloksia.
TPS Heat – Marttilan Murto: 13-1 (3-0, 6-1,4-0), keskeytetty kolmannessa erässä.
1. erä
01.59 1-0 TPS Heat
11.02 2-0 TPS Heat
12.56 3-0 TPS Heat
2. erä
15.26 4-0 TPS Heat
24.16 4-1 Marttilan Murto
25.19 5-1 TPS Heat
26.04 6-1 TPS Heat
26.51 7-1 TPS Heat
27.44 8-1 TPS Heat
29.26 9-1 TPS Heat
3. erä
29.26 10-1 TPS Heat
34.11 11-1 TPS Heat
34.22 12-1 TPS Heat
36.40 13-1 TPS Heat
Ottelu keskeytettiin kolmannessa erässä 50 min peliajan jälkeen 12 maalin eron takia.
Kuvia pelistä:
This album is powered by
BubbleShare
- Add to my blog
TPS Heat – SalPa: 8-7 (2-4, 4-1, 2-2)
1. erä
0.43 1-0 TPS Heat
01.02 1-1 Salpa
04.30 1-2 Salpa
14.01 1-3 Salpa
14.08 2-3 TPS Heat
14.59 2-4 Salpa
2. erä
15.46 2 min Salpa
17.02 2-5 av Salpa
18.08 2 min Salpa
21.18 3-5 TPS Heat
22.40 4-5 TPS Heat
24.09 5-5 TPS Heat
28.38 6-5 TPS Heat
3. erä
30.59 6-6 Salpa
36.06 2 min TPS Heat
41.58 2 min Salpa
42.47 7-6 yv TPS Heat
43.19 7-7 rl Salpa
43.51 8-7 TPS Heat
This album is powered by
BubbleShare
- Add to my blog
Isänpäiväturnauksen raportit 13.11.06
Posted by tps93heat in Kuvia, Rapsat, Sarjapelit.add a comment
Isänpäivän turnaus Paimion Salibandy Centerissä 12.11.2006.
Paimiossa vastaan asettuivat Sheriffs Riders ja Paimion Ruoska.
Sheriffs Riders – TPS Heat: 1 – 5 (1-1, 0-0, 0-4)
Ottelusta Ridersia vastaan tuli juuri sellainen kuin odoteltiin. Riders puolusti tiiviisti ja Heat yritti murtaa puolustusta. Lisäksi tiedossa oli se, että Ridersilla ei ollut kuin kaksi kenttää Heatin äijän yli kolmea vastaan. Siispä liikettä kentälle ja peli pitäisi kääntyä meille.
Alussa tuntui kuitenkin, että pelaajien liikkuminen ja pallon liikuttelu ei ollut tarpeeksi ripeää – Riders ehti aina muodostaa puolustusmuurinsa kuntoon ennen kuin ehdimme iskeä. Kolmen minuutin kohdalla Heat pääsi sikemään nopealla nousulla laidasta – syöttö keskelle ja suora veto – tilanne 0-1 Heatille. Emme kuitenkaan saaneet vieläkään jalkoja tarpeeksi liikkeelle, joten juoni jatkui samanlaisena. Viiden minuutin kohdalla tuli Ridersin hyökkäys – veto, jonka maalivahti torjui eteensä – paikalla oli Ridersin kärkäs hyökkääjä ja taululla olivat lukemat 1-1. Vaikka peli pyörikin enimmäkseen Ridersin puolustusalueella, niin lisämaalia emme saaneet aikaiseksi.
Toinen erä meni samoissa merkeissä – Riders puolusti tiiviisti ja Heat pyöritti palloa. Useista hyvistä tilanteista huolimatta maalinteko ei onnistunut. Kun Riderskaan ei juurikaan hyökkäämään päässyt, oli erä maaliton. Sen sijaan jobinpostina Heatille tuli Tuosun loukkaantuminen.
Kolmanteen erään lähdettäessä pyöri mielessä kaksi vaihtoehtoa: joko Heatin jatkuva painostus tuottaisi tulosta tai tapahtuisi niin monesti palloilulajeissa nähty “vääryys” – selvästi hallinnut joukkue häviäisi… Ilmeisesti Tuosun loukkaantumisen seurauksena kolmanteen erään astui sisuuntunut Heat, joka näytti Ridersille mallia salibandyn pelaamisesta. Kun Riders vielä nosti karvaustaan, niin Heatin pelaajille aukeni hyviä tilanteita Ridersin päähän. Kolmatta erää ei ehtinyt kulua kuin kolme minuuttia, kun Heat meni 1-2 johtoon. Tästä vajaa kaksi minuuttia ja tilanne oli jo 1-3. Katsomossa alkoi olo jo helpottaa – tästä ei Riders enää nousis, varsinkaan kun tilanteita Heatin maalilla ei juurikaan ollut. Kun vielä Heatille osui tehohetki 41. peliminuutin kohdalla, jolloin iskettiin pallo kahdesti Ridersin maalivahdin selän taakse, oli peli käytännössä jo ohi. Lopussa Riders otti aikalisän ja yritti kavennusta ilman maalivahtia. Sattuipa kentälle maalivahdin tilalle tulemaan kaksi kenttäpelaajaa ja siis yhteensä seitsemän pelaajaa Ridersilla – seurauksena jäähy. Loppu puoliminuuttia yritti Riders vielä ilman maalivahtia mutta Heatin pelaajat pitivät viisaasti palloa Ridesrin kulmassa. Lopputulos vaikean alun jälkeen vähintään ansaittu 1-5 Heatille.
Kuvia pelistä:
This album is powered by
BubbleShare
- Add to my blog
Paimion Ruoska – TPS Heat: 0 – 9 (0-2, 0-3, 0-4)
Toiseen otteluun tuli vastaan Paimion Ruoska, jonka olimme ensimmäisellä kierroksella voittaneet Halikossa 13-1. Ennakkoasetelmissa Heat oli selvä suosikki – miten vastaisimme tähän asetelmaan?
Ruoskan taktiikka tässä toisessa keskinäisessä kohtaamisessamme oli tyystin erilainen ensimmäiseen verrattuna. Jo toisen kerran vastaamme joukkue, joka pyrki vain puolustamaan maaliaan eikä pelata omaa peliään kuten he olivat Halikossa tehneet. Ottelun koko kuva tuli nopeasti selville – Heat pyöritti palloa Ruoskan päässä ja Ruoskan pelaajat yrittyvät pysyä puolustusasemissa. Peli ehti kulua puolitoista minuuttia, kun pallo oli ensimmäsen kerran Ruoskan maalissa. Kun iskimme kuuden minuutin kuluttua toisen maalin, olivat ensimmäisen erän tapahtumat siinä.
Toista erää ei ehtinyt kulua kuin reilu minuutti, kun pallo oli Ruoskan maalissa. Upeita kuvioita sommiteltiin ja ainakin katsojan silmiin näytti siltä, kuin pojat olisivat harjoitelleet tiettyjä kuvioita. Valitettavasti usein viimeinen silaus epäonnistui – kaikille ei maistunut edes pistää palloa tyhjään maaliin. Pari osumaa tehtiin kuitenkin, joten kolmanteen erään lähdettäessä tilanne oli 0-5.
Kolmannessa erässä sama meno jatkui. Pallo pyöri jatkuvasti Ruoskan päässä. Ruoska oli täysin vailla mahdollisuuksia ja Heatin pelaajatkin alkoivat vetopaikassa syötellä kaverille antaakseen näillekin tekopaikkoja. Aina ei oltu hereillä ja viimeistely ontui. Viimeisen viiden minuutin aikana alkoi taas osumatarkkuus löytyä, ja iskimme viisi maalia vajaassa viidessä minuutissa. Loppusummerin soidessa olivat taululla 0-9 lukemat.
Kuvia pelistä:
This album is powered by
BubbleShare
- Add to my blog
Turnauksen loppusaldona oli neljätoista tehtyä maalia ja vain yksi päästetty. Kun jopa Raiders-pelissä oli maalivahdillamme aikaa makoilla ja venytellä kesken ottelua, niin se kertoo jotain Heatin pelaajien otteista ja tasoerosta vastustajiin. Vaikka parannettavaa aina löytyy, niin nämä sarjapelit sujuivat hyvin. Vaikeaksi tiedetty Riders-peli hoidettiin alkukankeuksien jälkeen tyylikkäästi kotiin ja kun Ruoska-pelikin sujui mallikkaasti, niin täytyy olla tyytyväinen.
-Kimmo
Joukkue täynnä julkkiksia 04.11.06
Posted by tps93heat in Ajankohtaista, Hupaa, Kuvia.3 comments
Salibandykautta on enää vajaat puoli vuotta jäljellä, joten voimme vihdoin paljastaa salaisuuden: joukkueemme on täynnä julkkiksia. Tai ainakin melkein.
MyHeritage paljastaa todelliset kasvomme. Käy tsekkaamassa valmentajista alkaen pelaajakortimme – saatat yllättyä!


